sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Rankkaa touhua.

Vappaviikonloppu nimittäin.
Oli hyvät partyt.
Oli hyvä ulkoilma leffa.
Oli leppoisa sunnuntai.

Jep.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Good morning sunshine!

Oon mä viel hengissä, siitäs saitte!
Pikkusen kuulumisia, niille jotka eivät ole toisesta blogista lukeneet, tiedoksi et meitsi oli kattoo futista ihan oikeella stadikalla 23 tuhannen muun tyypin kanssa. Jep, mut se oli viime viikonloppuna, ni se on jo ihan vanha juttu.
Tällä viikolla oon saannu uuden tukan, ollu töissä, puhunu Emman kanssa, shoppaillu South Melbourne marketissa, saanu lahjan Suomesta (kiitos äiti!) ja odottanu huomista. Huomenna meillä on  nimittäin firman pikkujoulut! Hehee, en malta odottaa. Mennään eka töiden jälkeen pomon luokse (Michelle, mua vuotta vanhempi) alottelee, siitä sitten China Towniin syömään, sit keilaamaan ja kaiken muun hauskan jälkeen katsomaan kun Michael & Elton vetää dj keikan Bierrossa. Kuulostaa mun mielestä hyvältä suunnitelmalta, katotaan kuinka käy, pikkujouluissa kun on tapana tapahtua kaikenlaista ylimääräistäkin aina...
Mun tarvis lähtee shoppailee pikkujoulutoppia, koska mulla ei ole mitään vaatteita. Reppureissailun  huono puoli, te ette voi edes ymmärtää kuinka kova ikävä mulla on mun vaatteita jotka makaa hyljättynä Kerkkäkujalla. Ne vielä luulee etten rakasta niitä. Kamala tilanne.

Tahdon uuden työpaikan, koska en näe mitään järkeä siinä, et blokkaan koko yön jossain hyvin hikisessä baarissa, mikä on aivan täynnä, ja saan siitä samanverran palkkaa, kun mitä saisin normaalista päivätyöstä. Onkohan sekään sitten ihan reilua?
No lauantaina meen Eltonin kanssa kaffelle jonkun sen tutun kahvilaan ja kysellään siinä samalla josko mulle sieltä paikka aukeaisi muutamaksi päiväksi viikossa. Gloria Jeansiltä en halua lähteä mihinkään, enhän mä osaa vielä edes käyttää sitä kahvikonetta siellä, saatika vaahdottaa maitoa, i´m not done yet.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Mitäs me blokkarit.


Hallelujah mä sain kuvan lisättyä!

Baarikärpänen?

Mitä varten oon ollu viikon sisällä jo kahdessa eri yökerhossa töissä? Ku en mä koskaan ees halunu baarityöläiseksi. Jotain meni jossain kohtaa vikaan ja pahasti. En mä sitä sano, onhan se periaatteessa hieno juttu et voi sanoo esimerksiksi olleensa baarimikkona ekaa kertaa elämässään Melbournen isoimmalla klubilla, tai että on baarissa tappiin asti juomatta senttiäkään viinaa, tämä on kuitenkin ihan uusi asia allekirjoittaneelle.
Oltiin Kallen kanssa viime yö blokkaamassa "Roomissa" ja kyl mä olen aikast ylpeä hänest, hyvin se veti!
Uni bileet on muuten ihan omaa luokkaansa (täälläkin), kun päästiin pelipaikalle n.23.00 oli baariin hyvin pitkä ja hälisevä jono ja sisällä tietysti jengiä kuin pipoa. Mut niillä oli ämpäreitä!! Illan teema oli joku hawai whatever ja mäki nappasin itselleni lein muistoksi.
Onneksi mulla on sentään tänään vapaapäivä ni saa vielä tovin rauhassa jumittaa kotona. Kalle poika joutu töihin, eipä käy kateeksi. Itse kokeilin samaa viime viikonloppuna, ja voin kertoo et ihan pikkasen menee sanat ja ajatukset sekasin ku tekee eka yö- ja sit aamuvuoron putkeen.
Tänään ei tarvitse huolehtia edes ruuasta, tarkoitus oli mennä Lisan & Michaelin kanssa Victoria markettiin illalla syömään, mut koska vettä tulee kun Esterin takalistosta, ei hirmusesti hotsita kirjaimellisesti ulkona syöminen. Lisa pelasti jälleen tilanteen ja kutsui meidät luokseen dinnerille, kiva kiva :)

Ensi viikonlopun pidän kyllä vapaana ja lähden sinne tiskin ihan toiselle puolelle, jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Monday monday manic monday!

Maanantai, voi tylsyys.
Eihän toi otsikko sovi tähän ollenkaan :D
Mitä varten sillon, kun on paljon töitä ei halua mennä töihin, mut sit kun niitä on vähän ni haluaa mennä? Onkohan tässä takana tuo ainainen valittamisen tarve? Luulisin. Paitsi, että nyt haluaisin kyllä mennä töihin ihan rahankin takia :P No huomenna sitten taas Gloria Jean´sille 8-13.30 ja illemmalla luvassa jonkinsortin palaveri, jännää. Perjantai yön olin aiemmin mainitussa yö-kerhossa blokkaamassa, aikamoinen yö oli kyllä, pakko myöntää. Paikka oli tupaten täynnä ja muistin taas miksen koskaan ollut kavereiden kännikuskina Suomessa, kuka jaksaa katsella känniääliötä koko yön? Ok, tiedän kyllä muutaman tapauksen, mutta silti.
Täällä on blokkaaminen hiukan erilaista, kun Suomessa; koko yö kuljetaan matalan laatikon mallisen ritilän kanssa, johon sitten kerätään niitä laseja, joita löytyy näin äkkisesltään laskettuna ainakin 8 erilaista, kätevää. Not.  Sitten siinä on myös sellainen kippo, johon kaadetaan kaikki drinksujen loput tms. Tämän koko systeemin paino on aikamoinen, kun sen kanssa on hetken kiertänyt (loogista) ja sitä on näin ollen hieman hankala koittaa kantaa yhdellä kädellä pään päällä, jotta ei törmäilisi muihin ihmisiin. Että semmosta. Ajattelin kyllä, et josko saisin järjestettyä vaikka sillä tavalla, et olisin joka tiistai yö töissä siellä, niin saisi pikkusen lisää valuuttaa kukkaroon.
Nyt on toinenkin säästö edessä, me nimittäin muutetaan kuukaudeksi Lisan & Michaelin kämppään kissanvahdeiksi, kun kyseinen pariskunta lähtee Aasiaan. Mutta älkääpä nyt huolestuko jos olette esimerkiksi postia tänne pistäneet, muutto nimittäin tapahtuu vasta joulun jälkeen.

torstai 25. marraskuuta 2010

Buzzie

Mulla oli tänään kaffela vuoron jälkeen työhaastattelu Room680 nimiseen klubiin, no mikäpäs siinä, ottivat yhteystiedot ja lupasivat sit soitella jossain kohtaa. Joopa joo ajattelin, mutta heti kotiin päästyäni puhelin soi ja pyysivät mut "trial dayhin" huomenna. Nopeeta toimintaa! Paikka on siis "bussie", elikkä suomennettuna blokkari. Kyseistä hommaa en ole ennen tehnyt, mutta eipä nyt niin kamalan hankalalta duunilta vaikuta. Jos tuon paikan saan niin todenäköisesti jää joinakin öinä unet pikkusen lyhyiksi, kun paikka on auki kolmena yönä viikossa ainakin aamu viiteen asti. Ja aamuvuoro Glora Jean´sillä alkaa käsittääkseni kahdeksalta... Noh kerrankos sitä.

Nyt saa toivottaa onnea huomiselle!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Pics.

Koska jostain käsittämättömän ärsyttävästä syystä en saa lisättyä kuvia koneelta tänne, löytyy tuosta linkki naamakirjan Melbourne kansiooni. Siellä vähän kaikenlaista kuvaa täältä. Jos joku jonka naama tuolta löytyy ei tykkää, että kuvia pääsee katselemaan täältä niin ilmoittaa siitä sitten mulle niin mä poistan ne sieltä.

Kuvia täältä

Sitten vähän muita juttuja...
Mä oon ollu ihan Desperate Housewife tänään, okei en siivonnut, mutta muuten. Kävin South Melbourne marketissa, tein safkaa ja pesin pyykkiä, toisinsanoen TYLSÄÄ! Okei, marketissa oli taas ihan hauska pyörähtää, se muistuttaa lähinnä Kauppahallia kotikulmilla, löytyy lihaa, kalaa, kanaa, vihanneksia, vaatteita, koruja jnejnejne. Mutta ku ei oo varaa shoppailla "ylimääräsiä", niin ei siellä niin kovin kauaa tullut pyörittyä.
Hassua, kun täällä on jonkinsortin vaalit edessä, niin joka kulman takana on joku flyeria tarjoamassa, tänäänkin ensin kieltäydyin kohteliaasti, jonka jälkeen toinen tyyppi puuttuu tilanteeseen "Lady you have to take this!" mä vaan että emmä kuule voi edes äänestää. Urpo. Näillä on muutenkin vähän eri meininki vaalien suhteen, esimerkiksi vastaehdokasta saa haukkua ihan julkisesti telkkarissa ja radiossa, jopa mainoksia, joissa kerrotaan kuinka ajattelematon idiootti se vastapeluri on, pyörii jatkuvasti mediassa. Likasta peliä, mutta kieltämättä vähän viihdyttävämpää, kuin tavallinen kamppanjointi. Mitenköhän tälläiseen peliin suhtauduttaisiin kotosalla?

Joku on ollut innokas tarrojen liimailija, Clarendon streetin melkein jokaisesta roskiksesta löytyy tarra, jonka tekstinä komeilee teksti: Victoria - a place to get fined. Pitää kyllä paikkansa, ja nuo sakot joita täällä saa, eivät ole ihan pienimmästä päästä. Pienin sakko josta olen tietoinen, on matkustaminen pummilla ratikassa 167  dollaria. Juopottelu koituukin sitten jo paljon kalliimmaksi, humalassa heilumisesta yleisellä paikalla rapsahtaa jo useeamman tonnin sakko, ja niin edelleen.

Kyllä mä silti tykkään vieläkin täällä olla, vaikka samaan päivään mahtuu 4 erilaista säätä ja joskus onki tylsää. Ja jälkimmäinen on kuitenkin itseaiheutettua.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Ilmapalloja, huomio-liivejä, käsipyyhkeitä & ruusuja.

Mikä näitä kaikkia yhdistää? Lauantai! Tai Adrian oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan. Mulla oli vaan pyyhe päässä, kun leikittiin terroristeja... Niih.
Elikkä pulkassa taas vallan mainio viikonloppu, lauantai kaikki oli oikein hyvin humalassa. Aloteltiin siis Adrianin luona kaupungissa ja jossain kohtaa jatkettiin matkaa pullokaupan ja Lord of the Friesin kautta Michaelille, tässä kohtaa ei voi sanoa et Lisalle ja Michaelille, koska Lisa ei ollut matkassa mukana.
Mä niin haluisin liittää tähän kuvia, mutta se ei onnistu ollenkaan, kaataa samantien koko selaimen jos rupee yrittää  Mutta facebookista niitä kyllä löytyy ehkä vähän liikaakiin...
Kuuntelen Eppuja tässä samalla, kauheesti tykkään tästä nyt:

Pidetään ikävää

En ole näköjään yhtä taitava, kun Turo, kun en saanu tuota viedota tohon suoraan. Ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa hetken.

torstai 18. marraskuuta 2010

Hei kaikki ihanat ihmiset!

Mää tykkään teist :)
Nyt olen siis Gloria Jeans´sin palkkalistoilla, kävin tänään täyttelemässä papereita ja ens viikolla on sit huimat 2 päivää töitä edessä, juu ei voi rahan tuloa taas estää (hehheh...), Mut se on hirmu kiva paikka! Ja parhaillaan työskenteijät spekuloivat pikkujouluja, multa varmistettiin myös heti et "kai sä sit juot kans?" JEP! Tästä paikasta kiitos kuuluu Adrianille, joka on pitäjän kaveri ja niin siis myös meidän. Suhteilla suhteilla mennään taas...
Tarvii enää etsiä toinen työpaikka tuohon sivuun, jotta sais pikkusen dollareita käyttöönkin, visa rajat kun rupee pikku hiljaa paukkuu. No mut kyllä se tästä, meiltä löytyy nyt molemmilta paikalliset "anniskelu passit", joten voidaan laillisesti työskennellä baarissakin. Jee jee :)

Tuli vähän tursiteiltua taas tällä viikolla, löydettiin nimittäin AC/DC lane, liitän tähän pari kuvaa siitä. Muista äiti mainita Pasille kans :D Heh, radiosta rupes just soimaan kyseisen bändin biisi, hassu juttu.

PERRRJANTAI! Tekis niin paljon mieli mennä terassille istuskelee ja nauttii auringosta, mut ehkäpä odotan et Kalle pääsee eka töistä.

Lisäys; koitin lisätä kuvia tähän, mutta kone on vahvasti eri mieltä, eli ehkä parempi onni ensi kerralla.

torstai 11. marraskuuta 2010

He´s just not that into You.

Kirjoitettu vihkoseen 8.11

Olen melkein kokonaan lukenut otsikon nimisen opuksen, myönnetään etten ole ihan kohde yleisöä ja luojan kiitos en ole sinkku miljoonakaupungissa! Tai missään muuallakaan sen puoleen...
Mutta kirja pisti miettimään hiukan eri elämän osa-aluetta, nimittäin töitä. "No asnwer is the answer." Lähinnä sitä, että miksi niin moni, tavallaan itseni mukaanlukien, pysyy aina vaan työpaikassa, joka on yhtään kaunistelematta aivan paska? Kun niitä paikkoja on niin paljon muitakin. Miksi mulle tulee huono omatunto jos haen uutta työtä, kun samaan aikaan joudun odottelemaan, että josko pomo soittas, notta onko huomenna töitä. Saatika se kun tulee aika sanoa nuo dramaattiset sanat "I quit!" Sehän on periaatteessa kuin sanoisi "oon löytänyt toisen, tää loppu nyt". Niin kuin etsisi suhteessa ollessaan aktiivisesti uutta kumppania, koska onhan työ-suhdekin suhde, nimensä mukaan,

Komppaako kukaan?

No joo, tuo olis siis kirjoitettu ennen kuin sain puhelun, ettei oikeastaan tarvi enää tulla ollenkaan töihin, jokseenkin vähän ironista. Ihan vähän vaan.

Täällä on nättejä papukaijoja.

lauantai 6. marraskuuta 2010

You're out.

Leikittiin tanaan Hennan kanssa Australian huippumalli haussa kisaa. Oltiin siis valokuvaus sessiossa, 4 tuntia siella meni ja nyt on hienot hiukset ja meikit. Taman kaiken tuloksena saadaan joskus neljan viikon paasta 1 kuva ja 1 cd jossa on se ihan sama kuva. Koska meilla oli lahjakortti arvoltaan reilu 200 dollaria, jolla siis ei enempaa saanut kuvia. Pikkusen vaan ihmetyttaa, etta miten se et laittaa kuvat ceedeelle voi muka maksaa 200 doltsia kpl. Ei tajuu. Huijausta.
Noin nyt sain sen pois sydamelta.
Ja syy miksen ole kirjoittanut tanne tai mihinkaan muuallekkaan on siina, ettei Kallen lappari ole toiminut laisinkaan toviin, eika ole ollut "aikaa" menna nettikaffelaan istuskelemaan. Paitsi nyt, mut tata ei lasketa, koska tama on baari ja taalta saa pizzaa.
Jeah, tanaan on siis sunnuntai, eli viikko taas on vierahtanyt, hirmusta kuinka nopeesti aika menee taalla.
Maanantaina oltiin Melbournen vanhassa vankilassa night tourilla, joka oli muuten taysin rahan arvoinen kokemus, menisin uudestaan ja suosittelen lampimasti kaikille muillekkin. Tyyppi joka tata kierrosta piti oli nayttelija, joka oli mukamas hirttaja kyseisessa lafkassa silloin joskus muinoin. Halla oli paljon juttuja kerrottavana, hauskoja, pelottavia ja mielenkiintoisia.
Tiista oli public holiday, joka meni laiskoissa merkeissa, ei siis mitaan mielenkiintoista kerrottavaa.
Toissa olen ollut ruhtinaalliset kaksi paivaa talla viikolla. Ei tuu mitaan tallasesta touhusta, tarvii ettia uus paikka. Hennan kanssa ollaan turisteiltu ympari kaupunkia ratikoilla ja busseilla ja kierreskelty muutenkin ympyraa. Perjantaina oltiin Kallen kanssa Janen luona illallisella ja pikkuisen maistelemassa (sain taas kengurua, nam!) ja eilen oltiin koko porukka Lisan & Michaelin tykona. Naa on kylla edelleen ihan mahtavia ihmisia taalla, seikka josta ei vaan paase yli eika ympari.
Kohta loppuu aika koneella, eli pitaa kiitaa. Palataan taas, adios!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Crashchrashboombang!

"Heaven is a place where nothing ever happens"

Tuollaisen "valotaulun" ohi matkustan lähestulkoon joka päivä, kun tulen ratikalla kotiin. Ei tuota nyt oikein voi mainokseksikaan sanoa...
Ihmettelin, että mikä kutittaa rintakehässä, mutta sehän on tuo smiley tarra, jonka työkaveri lättäsi siihen mun käydessä keittiössä. Hehheh. Meniköhän toi vitsi jo, kun oon kuitenkin töistäkin päässy jo nelisen tuntia sitten? Noh nyt kuitenkin vasta kotosalla olen. Käytiin Hennan kanssa hoitamassa neidin liittymä-asiat kuntoon ja sen jälkeen sitten oluella. Oltiin taas The Jointissa, paikka kun on ihan keskustassa ja kannullinen bisseä maksaa sen 10 dollaria (siitä tulee muuten vähän reilu 4 isohkoa lasia).
Nyt odottelen, että Kalle saapuu happisämpylä pussin kanssa ni voidaan ruveta kokkailee.

Jee, oon löytäny ihan meitsin radiokanavan, tälläkin hetkellä soittavat Green Dayta. Et jos joku sieltä joskus Melbourneen eksyy, niin virittäköön luulottimensa Triple M taajuudelle.

Se olis sit niinku Halloween nousevana viikonloppuna, harmi vaan, et virallinen päivä sattuu sunnuntaille. No niin, onko se koskaan meitsin pippalointia härinnyt) Ei. Täytyy vaan kattoa, että osaako paikalliset ajatella asiaa samalla tavalla, ja juhlia sen alta pois vaikkapa jo lauantaina, toivottavasti.

Juteltiin ihan hirmu hauskan gay miehen kanssa äsken. <--Hajatelma.

Oltiin sunnuntaina (huomaa, kun kirjoitan taas loogisessa järjestyksessä) South Melbourne marketissa, hirmu kiva paikka! Iso "kauppahalli", josta löytyy ihan kaikkea mineraalimeikeistä mangoihin. Molemmat ovat muuten hyviä :) Shoppailtiin sit oikeen kunnolla, ja nyt on paljon hedelmiä ja wingsejä ja hampurilaispihvejä ja vaiks mitä muuta tarpeellista.
Typerää kirjottaa ruuasta, kun on kova nälkä. Njäh meen syömään appelsiinin, aina niitä miehiä saa odottaa.

Melbournelaisista pukutyypeistä tulee mulle jostain syystä usein mieleen seuraava biisi;


He's a victim of his own time
In his "vintage suit" and tie
He's casualty dressed to the teeth
In the latest genocide
The new seasons come and go
At the dog and pony show
Gonna sit and beg and fetch the names
And fallow your dress codes
WHAT'S IN A NAME?...HEY!

She's a scented magazine
Looking sharp and living clean
Living well and dressed to kill
But she looks like hell to me

So when you're dancing through your wardrobe
Do the anorex - a go-go
Cloaked with style
For pedophiles as the credit card explodes

You auctioned off your life
For the "most" expensive price
Going once...
Going twice...
Now it's gone



What's in a name, hey?
What's in a name, hey?
What's in a name? 



Green Day - Fashiom Victim

torstai 21. lokakuuta 2010

On viiiikonloppu eessä taas!

On viikonloppu; mennääs taas!
Kiitos ja kunnias moisista lyriikoista Martti Servolle, jotenkin tuo biisi aika usein perjantaisin hyökkää mun päähän. Mutta mikäpäs sen hauskempaa, kyllä Martti setä tietä mistä kansa tykkää :D

Jep jep, on taas nuo arkipäivät lusittu, tosin minkäänlaista päivärytmiä ei ole syntynyt, koska työ-asiat on olleet eriskummallisessa tilassa. En hirmuisesti jaksa moisesta kirjoittaa, mutta voin kyllä kertoa, että eilisen duuni oli "jotain ihan muuta". Löysin gumtree.com sivustolta ilmoituksen, että kaupungissa olis töitä 11-15 ja koska mulla oli vapaapäivä näkyvissä päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Ilmoittauduin sitten hommiin, korvan takana pelkästään tieto, että Colesin edessä nähdään ja jonkinlaista promoamista olisi ohjelmassa.
En voi muuta kun naureskella koko systeemille, meitä siis ilmestyi paikalle 9 tyttöä ja 1 miekkonen, ja ensiksi meidät järjestettiin jonoon, jotta ihmiset luulisivat meidän oikeasti jonottavan loppuunmyynyttä naamarasvaa, jonka täytön olisi tarkoitus tulla yhdeltä.
Hetken päästä porukka jaettiin puoliksi, ja minä ja neljä muuta "onnekasta" valittiin videoitavaan mainokseen. Ekassa klipissä haastattelija olevinaan pysäyttää random tyypin ihmisten joukosta kadulla, ja kysyy josko tämä haluaisi jakaa "5 dollar beauty tipin" katsojien kanssa, siihenpä sitten vastattiin että "no tottakai". Seuraava klippi kuvattiin sisällä, ja mun kohdalle osui sitten avokadot, eli mun piti kävellä kaupassa avokadojen luokse ja kertoa kameralle jotain tyyliin "Viidellä dollarilla saan Colesista 3 avokadoa, jotka sitten muussaan kulhossa mössöksi ja levitän naamaan, viiden minuutin vaikutus-ajan jälkeen pesen pois, ja tadaa taas on pehmeä iho!".  Koko tuo 5 dollarin pointtihan oli siinä, että kyseinen naamarasva maksaa sen verran ja on ehkäpä hieman helpompi tapa huolehtia kauneudestaan... Mutta että avokadoja? Mä en kestä :D
Pakko myöntää, että oli kyllä hauska työpäivä.

Tuon jälkeen lähdettiin Turon & Hennan kanssa Henskin synttäipiknikille Yarra joen rantaan (jep suomalaiset menee pussikaljalle jokirantaan...) ja istuskeltiin siellä auringosta ja lämpimästä ilmasta nautiskellen iltamyöhään asti, oli oikein kiva piknik.

Tämän päivän suunnitelmista en vielä tiedä, mutta huominen tuo taas tullessaan tiettävästi ainakin makaronilaatikkoa ja olutta, joten KIPPIS sille!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mystery City



"I know you'd call this a paradise, dear, People judge you by the clothes you wear
Well, it's a wham bam gangbang everynight here, I tell you everywhere else is just nowhere!"



Taas on yksi viikko pulkassa, ja tykkään tästä paikasta ihan simona edelleen.
Alkuviikosta sain toisen työpaikan, mutta en kuitenkaan työskentele iltaisin, enkä viikonloppuisin, hyvin hoidettu siis. Henna ilmestyi myös maisemiin viikko takaperin ja hänen kanssaan ollaan kierrelty kaupunkia ristiin rastiin, käyty leffassa ja ihan kerran kaks olusilla. Meillä on uus the paikka, nimittäin baari, josta saa aterian viidellä dollarilla, ja lasin olutta kahdella ja puolella doltsilla. Kannu irtoaa vajaalla 13 dollarilla, ei siis paha ollenkaan. Paikan nimi on The Joint, mutta älkää antako sen johtaa harhaan, se ei ole ollenkaan nimensä moinen kuppila. Musiikki kyseisessä paikassa tosin on ihan täyttä kuraa, Suomalaisetkin nimet edustettuina, tosin vähän myöhässä, koska useammin, kun kerran on siellä soinut jo Bomfunk Mc's. Kyllä on taas hienoa olla Suomalainen... Useimmat tyypit tosin eivät edes tiedä monien hyvinkin suosittujen bädien kotimaata, tästä vaikka esimerkkinä HIM, joka on kovaa huutoa täällä tällä hetkellä. Outoa, mutta totta.

Hypätääs muutamalla päivällä eteenpäin, jotta päästään viikonloppuun.
Perjantaina Kalle oli suhteellisen myöhään töissä, joten mä menin Hennan kanssa istuskelemaan iltaa ensin Nectariin ja siitten Jointtiin. Nectarista olis saanu vegemiten makuista vodkaa, mutta jätettiin sit kuitenkin väliin. Ei se musta pahanhajuinen töhnä vaan sytytä vieläkään. Sitä paitsi, sitä ei ole edes tehty Australiassa, vaan Amerikassa, outoa ja ihmeellistä..
Noh Jointissa istuskeltiin sitte tovi, mutta lähdettiin kuitenkin suht aikaisin kumpikin omille majoilleen. Colesin kautta tietysti.
Lauantaina hypättiin taas junaan ja suunnattiin Lisan & Michaelin luokse. Tällä ketaa heidän kaksionsa sisälsi kampaamon ja panimon. Outoa, miten paljon erilaisia juttuja mahtuu keittiöön... Nyt on taas mulla ihan punainen pää ja Kallella musta poski ja niska :D Se oli kyllä itse aiheutettua.
Lauantai jatkui kyseisessä paikassa noin puoli kahteen asti, jolloin oli pakko lähteä kotia päin. Ja taas mentiin keltaisella taxilla, jee!
Sunnuntaina oltiin eri reippaita ja suunnattiin nälkäiset vatsamme ja hieman horjahtelevat askeleemme kohti Richmondia, jossa tapasimme taas L & M korporaation ja söimme lounasta Vietnamilaisessa ravintolassa. Joukkoomme liittyi myös Layton, joka oli ollut koko viikonlopun selvinpäin (so far so good).
Ruuan jälkeen suuntasimme Ikeaan, josta oli ihan pakko ostaa lihapullia pakkaseen. Ikean jälkeen hypättiin raitiovaunuun, jolla matkasimme taas L & M panimoon. Siellä loppu ilta meni kivasti Wiitä pelaillen ja pari olusta maistellen. Myöhemmin saatiin sitten vielä pizzaakin.

Oikein kiva viikonloppu oli siis jälleen takana, vielä kun ilma vähän lämpenisi niin tää olis ihan täydellistä.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Meitsi diggaa Melbournee ihan kybällä

Jos osaisin, niin olisin kirjoittanut otsikon saksaksi eilisten Oktoberfestien kunniaksi. Mutta kun ei niin ei.
Eilen oli siis kaikinpuolin kiva päivä, siirrettiin aamupäivällä itsemme ja kapsäkit uuteen "kotiin", joka kuulemma ei olekkaan varsinaisesti St. Kildassa, vaan South Melbournessa, ihan siinä vieressä. Ota noista sitten selvää...
Siirtelyiden jälkeen lähdettiin kaupungille tarkoituksena mennä katsomaan Tim Burton näyttelyä. Noh, puolentoista tunnin jonotuksen jälkeen tyyppi tiskin takana sanoo, et sorry mutta sisään ette pääse ainakaan tuntiin. Paikka oli mielestään liian täynnä, ihan kiva jos joku olis aikasemmin viitsinyt ilmoittaa, se ei nimittäin ollut mikään lyhyt jono. Päädyttiin sitten kompromissiin ja ostettiin liput täksi päiväksi, jotta päästiin jatkamaan matkaa oktoberfestejä kohti. Matkassa mukana siis meitsi, Kalle, Lisa, Michael, Jane ja sokerinapohjalla Layton! Eka kerta kun hänetkin täällä nähtiin.
Festeillä viihdyttiin sitten tovi ja sieltä jatketiin matkaa yhden kaiffarin luokse pitämään omia lokakuu juhlia...
Ilta oli kaikinpuolin kiva, nyt vaan päätä jomottaa niin pirusti ettei mitään määrää.
Tähän on hyvä lopettaa, herkullisen näköinen kengurupihvi ateria ilmestyi juuri eteeni :)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

If you could just see what i see...

Meillä on sviitti.
Ei osata selvästikkään kulkea kaunista ja kultaista keskitietä, sillä siirryttiin tänne tosiaan suoraan hostellin jaetusta huoneesta. Ei paha parannus vaikka itse sanonkin.
Eli tilanne oli sellainen, että koko viikonlopuksi kaikki hostellit ja suht halvat hotellit Melbournen keskustassa ja sen lähi-alueella olivat täynnä. Koska me saadaan kämppä St.Kildasta vasta 9 päivä, oli pikkuinen patti tilanne edessä. Hyvin pitkän etsinnän jälkeen löydettiin tästä kyseisestä hotellista yksi vapaa huone, ja pakkohan se oli sitten ottaa, ei nuo Melbournen öiset kadut niin houkuttavilta nukkumapaikoilta vaikuttaneet...
No, nyt ollaan sviitissä josta on uskomattoman hienot näkymät yli tämän ihanan kaupungin, josta löytyy iso parveke, seinät oikeastaan pelkästään ikkunaa ja sokerina phjalla poreamme. Jep, we're in heaven. Ja totta tosiaan, visa avaa tulevaisuuden.
Sepä siitä, nyt elellään sunnuntaita ja ollaan siis oltu täällä reipas viikko. Reipas sanan kaikissa merkityksissä, sillä ollaan molemmat saatu töitä ja tosiaan kämppäkin on kohta meidän hallussa. Okei ei ihan koko kämppä, mutta huone kuitenkin, josta ei löydy poreammetta, mutta suihku kuitenkin. Huone sijaitsee talossa, jossa asuu pari muutakin pariskuntaa, käsitykseni mukaan hekin ovat matkailu mielessä liikenteessä, eli hengailevatt siellä sen parisen kuukautta ja jatkavat sitten matkaa muualle.  Saint Kilda on kaupunginosa tuossa ihan keskustan lähellä noin 2 kilometrin päässä. Sieltä löytyy kaikki kaupat, ravintolat, pubit ja muut systeemit, joten yhdelle mennäkseen ei välttämättä tarvitse lähteä keskustaan asti. Niin ja rantakin löytyy tietty.

Kirjoittelen ehkäpä tästä viikonlopusta myöhemmin, nyt pitää mennä laittaa pyykit kuivaukseen. Tuossa alhaalla vielä kuva St. Kildan rannasta.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Heeey yaaa

Nyt on kova tyon ja kampan metsastys kaynnissa, noiden asioiden parissa oikeastaan koko alkuviikko kulunut. Ollaan kayty kattoo vaik minka moisia asuntoja, mutta jokaisessa on ollut vikaa, yleensa siina asukkaassa. Paitsi yhdessa, jonka ensin piti varautua vasta 23 ensi kuuta, mutta suunnitelmien muutoksen takia se on meidan alkaen 9.10, jee! Nyt viel ku keksittais joku nappara paikka taksi ajaksi joka viela on jaljella ennen sita. Joten alkaa jo hostellissa olo kyrsia.
Toista sen verran et olen just koht tasta lahdossa jakamaan ceeveetani kaikkiin maailman paikkoihin, joihin voisin kuvitella itseni toihin, ja Kalle on jo periaatteessa yksi paikka tiedossa. Eli kylla naa asiat alkaa tasta jarjestya.
Sosiaalinen puoli otettiin haltuun viime viikonloppuna, siita tarkempi selostus tuolla mun ja Hennan yhteisessa blogissa.
Ens viikonloppuna on taas luvassa kaikenlaista kivaa, pistan sit jotain koodia tekemisista tanne :)
Semmoinen vinkki et ens sunnuntaina mennaa katselee noita tossa kuvassa.





Ja niin juu, en oo Kallen koneella joten taas sellainen luksun, kun pisteet kirjainten paalla puuttuu...

tiistai 21. syyskuuta 2010

Are we there yet?

Ollaan tässä nyt matkalla kohti Melbournea, tällä hetkellä Abu Dabhin lentokentällä.
Kirjoittelin tuossa jotain vihkoseen, katotaan löytyykö sieltä jotain julkaisukelpoista...

Helsinki


Bussi kentälle oli kymmenisen minuuttia myöhässä ja aivan täynnä, mutta ehdittiin kuitenkin ajoissa, ihme sinänsä.
Boarding time alkaa kohta, kunhan vaan noi Rovaniemelle matkustavat nyt häipyis alta pois, vitun tontut...
Kuulin matkalla koneeseen yhden kuulutksen väärin; "teitä odottaa alhaalla bussi yllätys!", ehkä se ei sanonut niin?


Abu Dhabi


Genevessäkin käytiin jo, mut siellä ei ollut aikaa kirjoitella, kert oli pikkasen kiire vaihto. Hienolta kyllä Sveitsi näytti koneesta katsottuna, sieltä löytyy varmasti monta kivaa pientä pubia :)
Vitsi meillä menee vielä kauan ennen, kun ollaan perillä, ei jaksais yhtään odottaa!
Täällä on paljon epäilyttävän näköisiä tyyppejä, tai sitten johtopäätös johtuu allekirjoittaneesta itsestään, tätä voimme jäädä pohtimaan.
4 tuntia koneen lähtöön, eikä saa ees pussailla, kele.



Hei mut kuin siistii! Australian dollarit on tehty muovista! Ei siis haittaa vaiks vähän pesiski (antakaa anteeksi huono puujalka). Sit ne on viel kaiken kivan lisäksi hienon värisiä, liitän tähän kuvan jos googlesta löytyy joku kiva.


Reeta kuittaa tältä erää, palataan asiaan sitten, kun ollaan saavuttu kohteeseen. Adios!





sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mennääks sit jo?

Nää lähtee huomenna lentää ja onkin sitten ihan pilvessä (hehheh...) elikkäs lentokoneessa ja kentillä yhteensä noin 40 tuntia, ei voi kestää!
Rinkka pursuaa tavaroita ja puolet on varmaan unohtunut, mut kunhan nyt päästäis eka perille, niin niistä voipi murehtia sitten siellä :)


Nähdään ensi vuonna!

keskiviikko 11. elokuuta 2010

I'm ready to go now!

Luojalle kiitos "asunnottomista" yh-äideistä! Yksi tälläinen nimittäin poisti hyvin suuren kiven sydämeltäni ilmoittamalla, että hän haluaa ostaa kämppämme, JES! Nyt on siis se asia nimmareita vailla selvä.
Olisin ihan valmis lähtemään jo, hirmuinen matkakuume painaa päälle, vaikka lähtöön on vielä yli kuukausi. Jotenkin tuntuu, että aika ja asiat kulkevat hyvinkin hitaalla temmolla juuri nyt. Okei, onhan tässä vielä paljon tehtäävääkin ennen lähtöä, tarvitsee tehdä paljon töitä, nähdä hirmuisesti kaikkia kavereita ja sitten järkätä yhdet läksiäisetkin. Niin, ja rahaahan oli ihan simona (NOT). Onneksi uusi luottokortti odottaa vain hakijaansa postissa...
Rinkkakin pitäisi ostaa, onneksi hiffasin, että huuto.netissä sen voi tehdä aika lailla halvemmalla, kun esim partiovarusteessa, tietysti käytetty on aina käytetty, mutta kuitenkin.


Mennään jo!!!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Näkemiin.











Nyt ollaan Kallen kanssa kotimatkalla, tuo toinen taitaa olla aika hyvässä kuumeessa ja mulla koko kroppa vieläkin jumissa vuorikiipeilystä, no reissussahan sitä ihminen rähjääntyy.
Aivan liian nopeasti meni jälleen aika täällä tuhansien hymyjen maassa, taas sellainen fiilis, että tännehän muuten tullaan sitten pian takaisin, VAI MITÄ?! :D
Tuo tyyppi kenen kanssa check in hoidettiin ei ollu mistään kotoisin, sen seurauksena meillä on paikat ihan eri puolilla konetta. Katsotaan josko joku kiva ihminen haluaisi vaihtaa paikkaa, ihme säätämistä täällä muutenkin. Tämä on ehdottomasti epäloogisin kenttä ikinä. Ja vesihanakin hyökkäsi kimppuun suihkuineen, onneksi just ja just ehdin väistää.
Ei voi kyllä muuta sanoa, kun että tosi hieno reissu on taas takana, kiitos kaikille kanssa matkaajille, ja vieraileville tähdille myös!

Tämä blogi hiljenee nyt ainakin hetkeksi, mutta mun ja Hennan reissuja voi seurata edelleen osoitteessa www.mukanamatkassa.blogspot.com

-See no evil, speak no evil, hear no evil-

torstai 1. heinäkuuta 2010

I shall invite you all to dinner

Koska meilla on keittio! Hah! ja kuuma suihku, ja iso makkari ja RIIPPUMATTO! Luultiin, etta tullaan viettamaan yot taalla Koh Taolla bungalowissa tms. mutta toisin kavi, vaikka tuo asutus bungalowin hinnalla ja nimella kulkee, niin on se kylla moisesta todella kaukana. Meilla on siis talo, aivan oikein, ei mikaan suuri, mutta ihan talo kuitenkin. Eika maksanu paljoo, 450 b per yo, mika on siis euroissa ei pal paskaakaan. JEI!
Jos loydan taalta vuorikiipeily reissun, niin ollaan tod.nak. loppuun saakka taalla, kert on muutenkin kaikin puolin mukava saari. Hirrveesti tekis mieli menna sukeltaa, mutta kun se on niin pirun kallista lystia. Taidetaan kuitenkin lahtea snorklailee tas joku paiva, close enough?
Kert ei vaan mitenkaan onnistu toi kuvien lataaminen (jupinaa) bongasin googlen kautta yhden kuvan tasta saaresta, jotta saatte hieman osviittaa.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Full moon party, finally!

Ei sita olla, kun puolisen vuotta Hennan kanssa vasta odotettukkaan...
Mut siis hyvin selvittiin hengissa, vaikk Henna eksyikin hetkiseksi mushroom mountainille, jossa ei kuitenkaan kertomansa mukaan moisia sienia napostellut, hyva sitten!
Hyvat pippaloty oli, suurinpiirtein 20 000 juhlijaa oli keraantynyt samalle rannalle, kaikki ainakin osittain neon varisen bodypaintin kanssa koristeltuna, nimimerkilla kaivelen sita vielakin kynsien alta pois.
Ens lauantaina olis Half Moon Partyt tuolla viidakossa, saataa olla, etta tullaan Koh Taolta sen verran kaymaan taalla viela, et paastaan sinnekkin heiluman. Kuleman mukaan nekin on aika massiiviset keppalot. No mikapa talla ei olisi? Meidan bungalow hotskulla on joka ainoa ilta ollut pool partyt, pakko myontaa, etta ihan kaikkiin ei ole kunto riittanyt, mutta mutamiin kuitenkin. Se on kylla siistia, kun on iso uima-allas ja kaikki vaan crazy bailaa siella ja sen vieressa, ja tietty osa sisalla baarin puolella.

Hei mut on me tehty muutakin, ku juhlittu!
Niin, kun esimerkiksi vesiskootteroitu ja kierrelty ympari kylia ja shoppailtu ja katottu futista (okei, no siihen on liittynyt valilla ykskaks kaljaa, mut kuitenkin!) . Oli muuten aika jannaa kattoa eilen pelia britti pubissa, kun Englanti otti Saksalta selkaan ja tippui nain ollen cupeista pois. Jo oli hiljasta enkku poikaa sen jalkeen kuppila taynna... En sitten tieda, etta olisko ollu enemman vai vahemman pelottavaa jos kyseinen joukkue olisi voittanut. Tata sopii jaada pohtimaan.

Huomenna siis kuitenkin suuntaamme kaikkine kantaumuksinemme KohTaolle, jossa meitsi paasee vuorikiipeilee, vihdoinkin! Sukeltamaankin tekis mieli menna, mut taytyy nyt kattoo, et kuinka mammonat riittaa.

On muuten hirvee maara kuva & videomatskua talta reissulta, sit ku jostain loydetaan sellanen paikka, missa Kallen koneen saa nettiin ja se viela toimii ni lataan parhaat palat tanne. Sita odotellessa..

Nyt pitaa menna metsastaa jotain muonaa ja sit takas kattoo onko meijan aussi vahvistus jo saanut itsensa punkan pohjalta raavittua ylos, han kun edusti meita kaikkia eilen pool partyissa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

What a party

On ollut hiukan hiljaiseloa tassa, kun ei oo kerenny koneelle istahtamaan pidemmaksi aikaa, mutta ei huolta nyt tulee tekstia sitten senkin edesta..

20.06
Meitsin synttarit!
Ollaan Koh Samuilla beachilla makoilemassa, ei olla tassa varttia kauempaa oltu ja jo noin nelja tyyppia on tullu myymaan pilvea, juu ei kiitos. Kalle varmaan sit nayttaa ihan pilviveikolta, heheh :D
Tultiin tanne eilen taas yhdella vanhemman puoleisella paatilla, meilla on vanhojen laivojen kirous ihan selkeesti.
Loydettiin Hannah ja Stevie (britti tytsyt) ja vietettiin iltaa heidan kanssaan. Ei otettu kun parit, kert tanaan on tarkoitus juhlistaa vahan enemman.
Meilla on nyt ensimmainen bungalowissa vietetty yo takana, se on oikeastaan ihan kuin mokki, seinalta loytyy kirjotuksia ah niin ihanalta 90 luvulta asti, vaikka luulen vahvasti, etta kyseiset tapetit on paikoilleen liisteroity joskus 70 luvulla...
Mokki ilmastoinnilla ja kuumalla suihkulla olisi maksanut 300 b enemman, joten tyydyttiin taas tavalliseen (ja aika pirun meluisaan) tuulettimeen.


Takaisin tahan paivaan...

Ollaan tosiaan talla hetkella Koh Phanganilla, tultiin tanne eilen erittain hitaalla ja ruosteisella veneella.
Oli kylla sen matkan arvoinen, nimittain tama paikka on aivan ihana! Asustellaan jalleen bungalowissa,, mutta taa on ihan eri luokkaa kuin viimeksi, vaikkakin taas saastettiin satasia ottamalla tuulettimellinen huono ilmastoinnin sijaan, mutta se ei paljoo mielta paina. Taalta loytyy kaikki pelit ja vehkeet, on uima-allasta, kuntosalia, hierontaa jnejnejne.. I'm in heaven!
Eilen oli aikamoiset pool partyt tuossa altaalla, tuli taas aivan liian monta amparillista juotua, mutta mikapas siina, lomallahan taalla ollaan. Kaikki kuitenkin ovat nyt jo suht hengissa, kun on aamiaistakin saatu naamariin.
Ai niin, mun pitikin hehkuttaa, kun paasin vesiskootterilla paristelemaan pari paivaa sitten, oli aivan sairaan siistia! Vitsi niilla paasi lujaa!

Huomasin just, etta tassa kyseisessa paikassa on puolet kalliimpi netti, kun muualla, et ehka en sit kuitenkaan kauheasti enempaa tarinoi tahan valiin.
Pieni referointi kuitenkin loppuun:
Ma olen talla(kin) hetkella erittain tyytyvainen elamaani! Taalla menee kaikki hirmui hyvin, ja ollaan saatu viela kaiken lisaksi kaikki matkakaiffarit samalle saarelle, mita muuta voisi ihminen toivoa?

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Seduction...

Nyt ollaan Phuketissa, ja tää on aika turha paikka. Käytiin yksillä paikallisessa Sedulassa, joka on ihan samanlainen kun Suomessa, hinnoista lähtien. Siis ainoa baari, jossa on sisäänpääsy maksu, voi elämä.
Phuket nyt ei muutenkaan vaikuta mitenkään mieltä ylentävältä paikalta, katsotaan josko mieli huomenna muuttuu, mutta vahvasti epäilen. Tää on ihan, ku menis Tallinaan, repikää siitä huumoria.
Iloisempiin asioihin, kirjoittelin vihkoon Phi Phillä, kun nettiin ei oikein päässyt... Tässä jotakin tekstiä sieltä:

15.6
JAUU!! Ollaan Phi Phillä ja voi vitsi tää on kiva paikka! Eilen tänne saavuttiin ja löydettiin halpa & huono guest house hintaan 250 batia per yö, kaikilta siis yhteensä. Olen muuten aivan varma, että kyseinen rakennus on joskus toiminut bordellina...
Eilen oli parhaat beach partyt ikinä! Full moon partyissä kun ei olla vielä oltu. Vettä alkoi sataa aivan kaatamalla jossain kohtaa, mutta se ei menoa hidastanut, päinvastoin. Tanssittiin muiden hilpeiden ihmisten kanssa sateessa ja sällit juoksi tuhansia kertoja "ring of firen" läpi, tästä Kallella todisteena palovamma pohkeessa.
Täällä on halvempia ämpäreitä, kuin Ao Nangilla, 2 buckets for the price of 1, määän!
Kukaan ei pysty kertomaan montako moisia meni. Sitten tietysti, kun oli ilmaista juomaa luvassa, niin Kalle joi bodyshotin meitsin navasta, hupsista :D
Ihan helvetin hauskaa oli! Meidän vieraileva aussi vahvistus Layton toi oman lisänsä meidän muuten niin hiljaiseen ja rauhalliseen joukkoon.
Tää on muutenkin tosi kiva saari, maisemat on upeat, saari on vuoria ja rantoja täynnä.
Tänään ei voimat riitä vuorikiipeilyyn, mutta ehkä toisena päivänä?
Tää menee nyt uimaan.


16.6
We're on a boat that rocked... 50 years ago?
Jees, eli paatissa ollaan matkalla kohti Phuketia, Layton jätti meidät ainakin hetkeksi kert hän oli juuri kyseisestä kaupungista tullut. Todenäköisesti tyyppi kuitenkin liittyy seuraamme Full moon partyissä, siellä tarkoitus nähdä muitakin tuttuja naamoja :)
Phi Phille täytty vielä joskus palata, oli se sen verran hauskanen paikka. Nähtiin siellä jopa 1 auto. Ja tuhansia kissoja!
Tsunamihan pyyhkäisi kyseisen saaren ylitse 2004 ja sen jäljet näkyvät vieläkin paikka paikoin, saarelta löytyy mm. tsunami village, jota ei siis ole vielä ehditty korjata.
Asiasta muonaan, mangot on aivan sairaan hyviä täällä! Mereneläviä en tosin ajatellut enää syödä, tonnikalaa ei lasketa, kert se on purkissa...

Ajateltiin mennä Hennan kanssa ottaa jonkinsortin waxingit Phuketissa, tästä ehkä lisää myöhemmin... Tai ehkä ei? :D

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Still alive, after all those buckets..

Jep, elikka hengissa ollaan viela, kuten jo fiksumpi voi otsikosta paatella...
Jatetaan Ao Nang taaksemme tanaan ja jatketaan matkaa Phi Phi saarelle, sita kun on niin pal kauhiasti kehuttu.
Taalla ollaan oltu aika chillailu meiningeissa, makoiltu rannalla ja istuskeltu iltaa Chang barissa.
Eilen oli hirmu kiva "viimeinen ilta" kun kaikki tyontekijat hirmuisesti halailivat ja toivottivat tervettulleeksi uudestaan mahdollisimman pian. Viisauden sana tassa kohtaa, ala pelaa juomapeleja brittien kanssa! Se oli todella hyva idea eilen, mutta nyt kylla tietaa pelanneensa.. Voi sentaan!
Matkaamme mukaan liittyi tanaan Layton, joka on seurassamme ainakin tuon Phi Phi reissun ajan, han on siis se aussi vahvistus.
Taalla on ivan hirmveasti britteja! Niilta ei voi valttya missaan. Voisi tietty huonomminkin menna...

Vaatii muuten tosi suurta mielenhallintaa olla tilaamatta baarissa singhaa, kun mehu on kalliimpaa.

Ollaan kuvattu videopaivakirjaa, jonka laitan youtubeen, heti tilaisuuden tullen, sielta voitte sitten kurkistella meidan maailman menoa :)

Nyt pitaa liitaa, kyyti tulee ihan just meita hakemaan.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

We're definately not living in America

Vaan Thaimaassa!
Vitsi taalla on kivaa, oltiin eilen ensin paivalla rannalla, ja sen jalkeen hieronnassa ja syomassa. Ihanan letkee fiilis.
Illalla suuntasimme kohti "vanhaa tuttua" Chang baria, joka oli jostain kumman syysta tosin muuttanut. No, ei se ihan kokonaan paikan tunnelmaa pilannut. Paljon tuttuja viime reissulta nahtiin ja hirmuisen monta amparillista paukkuja kaadettiin naamariin myos. Jossakin kohtaa iltaa alkoivat paikalliset pitaa tuli-esityksia aivan baarin edessa, tuli pikkasen lammin... Hienoja esityksia kylla, pistan niista videomatskua, kunhan saadaan Kallen koneeseen netti jotenkin pelittamaan. Samalla kertaa sitten myos kuvia luvassa.
Chang barin jalkeen haettiin vahan roskaruokaa, jonka jalkeen mentiin rannalla istuskelemaan nuotion aareen baarin tyontekijoiden kanssa.
Jollain ihmeen konstilla selvittiin guest houselle asti kuitenkin siina neljan(?) korvilla.

Tanaan on kaikilla ollut jostakin kasittamattomasta syysta hirmuinen jumitus paalla, asken tosiaan paastiin ensimmaisen kerran liikkeelle, kun kaytiin syomassa "aamiaista" tuossa niin kutsutussa Italialaisessa ravintolassa. Pirun hyvat patongit btw!

Nyt ei kylla irtoa muuta raporttia tahan valiin, vois vaikka lahtee juomaan singhaa...

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Hommat meillä menee aivan puihin...

Kovasti ollaan nyt kavereiden kanssa Thaimaaseen lähdössä, matkassa mukana siis Kalle, Henna ja tietty meitsi ite. Meidän reissuhan alkoi jo periaatteessa eilen, kun tultiin tänne PK-seudulle ensin katsomaan Green Dayn keikkaa, ja sen jälkeen tuttujen luokse yöksi.
Eräs matkavahvistuksemme perui tulonsa, joten alkuperäisestä suunnitelmasta nyt hieman poiketaan. Anyway, oikein mahtavaa seuraa mulla mukana, ja aivan varmasti hieno reissu edessä.
Eilen tietysti oli aika lailla muitakin mutkia edessä, allekirjoittanut nimittäin hukkasi passinsa, josta uusi versio on kauhean säätämisen seurauksena haettavissa tänään kolmen jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentältä.
Yöllä saatiin tosiaan keikkapaikalta kyyti tänne majapaikkaan, tottelevaisina ihmisinä emme kyseenalaistaneet navigaattoria, jonka seurauksena olimme puoli yhden aikaan yöllä aivan väärän oven takana. Ei siinä muuta, kuin soitto kuskille, et "tuutko takas?", kymmenisen kilometriä vaan heitti tuo sijainti...
Kaikesta huolimatta mieli on reipas ja eilinen keikka vielä huulilla hymyilyttää, ei se nimittäin ollut ollenkaan turha veto Vihreältä Päivältä.
Nyt action planissä seuraavana siirtyminen paikasta A lentokentälle, saapa nähdä kuinka tässä käy. Lento lähtee kuudelta ja muutaman välilaskun seurauksena, meidän olisi tarkoitussa olla Thaimaan Krabilla noin puoli kolmelta Suomen aikaa huomenna päivällä. Tässä kohtaa mainittakoon, että ensimmäinen koneenvaihto tapahtuu Amsterdamissa...

Seuraavaksi kirjoittelen toivottavasti hieman lämpimämmästä paikasta, pysykäähän taajuuksilla.