Kiireen takana

Hyvän päivän aamu, Gili air Indonesia

Levyttelen bungalowissa kuunnellen ääniä pihalta, kukko kiekuu  (miksi, kello on melkein puolipäivä?), lapsi nauraa ja Paolo niminen kissa pyytää sisälle. Yksi erittäin arkinen ääni puuttuu, nimittäin moottorin pärinä. Tällä saariryhmittymällä ei ole lainkaan autoja, eikä sen puoleen autoteitäkään. Pyöriä saa vuokrattua pientä korvausta vastaan, tai sitten kulku tapahtuu hevosvoimin, kirjaimellisesti. Tulimme tänne eilen Balilta, bussi noukki meidät kyytiin yhdentoista korvilla ja ajoi meidät satamaan, josta matka jatkui julkisella  botskilla. Kaikenkaikkiaan siirtymiseen meni nelisen tuntia.
Vietimme viikon Balilla pahamaineisella Kuta beachillä, varoituksia huolimatta. Kuta on pääsääntöisesti Australialaisten nuorien aikuisten leikkipaikka, jossa toteutuu täydellisesti lausahdus "party like there's no tomorrow!". Saatan kuulostaa hiukan mummolta, tätä mielikuvaa tänne maalaillessani, mutta klubbailu ei varsinaisesti ole oma skene, joten mitäpä tuosta. Kutan yö yllätti tosin myös erittäin positiivisesti, sillä pääsimme kuulemaan aivan mielettömän hyvää livemusisointia yhden illan aikana jopa kahdessa eri pubissa. Paikallinen jäbä tiesi kertoa, että Sumatralta tulee uskomattoman taitavia laulajia, ja se jos mikä on tosi. Tarkistan josko löydän videon tähän alle.
Pääsin myös vetämään  yhden rastin bucket listiin, sillä kokeilin ensimmäisen kerran surffaamista! Ensteks parasta! Ehkäpä tulevaisuuden reissut tulee suunniteltua hiukan erilaisin perustein.
Tutustuimme myös paikallisiin tyyppeihin Kutalla, joten näimme vähän sitä toistakin puolta, esimerkiksi illallinen paikallisten asuttaman kerrostalon partsilla poikkesi melkolailla ravintolasta kivenheiton päässä, söin varmaankin kokonaisen barracudan.
Mutta, Kuta on nyt taputeltu ja suunnitelmamme tästä eteenpäin päin on seuraavanlainen; 
Kahdeksas lokakuuta lähtee lento Malesiaan Jakartasta  (ai niin, siellä eräs taksikuski luulee, että Suomalaisia kannattaa tervehtiä sanomalla "tättärää kyrvät!", sitä niittää mitä kylvää jne.)
Malesiassa nopea pit stop, pitää hoitaa viisumit kuntoon.
Lento Thaikkuihin, kentästä ei vielä tietoa. Viimeinen pysäkki Khao Lak, josta suunta lentokentälle seuraavan kerran joskus keväällä. Tervetuloa kylään!

Näihin kuviin ja tunnelmiin,
Meitsi

The break up

Tapahtui dramaattinen käänne matkassamme lauantaina 19.9, kun musikaalisista erimielisyyksistä johtuen Urpot erkanivat jääden toisistaan keikkatauolle. Toimittaja povaa comebackia, mutta mikään ei ole tässä kohtaa varmaa. Neljän Urpon viimeisimmät näköhavainnot tapahtuivat Siem Reapissa Drop Inn nimisen hostellin savuisessa aulassa, jossa vahvistamattoman lähteen mukaan väitetään kuuluneen "Nähdään Balilla." Toinen lähde kertoi vinkkipalkkion toiveessa tehneensä näköhavainnon neljästä epäilyttävästi Urpoja muistuttavasta seurueesta Sihanoukvillessä, ken tietää. Toimitus jää odottamaan faktoja huhujen sijaan.

Holiday in Cambodia

Seuraavan tekstin sisältö saattaa järkyttää herkkähermoista väkeä.

Kerrottakoon alkuun, että olemme edelleen hengissä ja ehjiä, mitättömiä aivovammoja lukuunottamatta.
Siem Reap ja koko Kambodzan uskomattoman raaka historia on jättänyt jälkensä ainakin meikäläiseen, olemme tutustuneet tuohon aihepiiriin tämän viikon aikana hiukan syvemmin. Keskiviikkona käytiin Angkor Watin mielettömillä temppeleillä, tässä kohtaa on huomautettava, että kyllä meidän koko kööri oli paikalla katsomassa aringon-nousua itse Angkorin ylle. Olimme apustaneet meille hostellilta pari tuktuk-kuskia kierrättämään meitä ympäri laajan alueen, se oli kymmenen taalaa well spent, koska olisimme keskenämme eksyneet alta aikayksikön.
Löysimme myös "Tomb Raider temppelin" ja Sen puun, josta kuva alla. Päräyttävä mesta, jossa on aikoinaan asunut lähteistä riippuen noin miljoonan hengen populaatio.
Keskiviikkona ei oikein riittänyt virtaa mihinkään muuhun mainitsemisen arvoiseen toimintaan.
Torstai oli henkisesti erittäin deeppi päivä, aloitettiin turreilu Killing Fields näyttelyllä, joka jo itsessään veti porukan melko hiljaiseksi. Paikalla oli uhrien pääkalloja, luita, valokuvia, sekä huone, jossa oli maalattuna erään paikallisen munkin sotakokemukset tauluina. Ihmisten julmuus on jotain täysin käsittämätöntä.
Teimme pienen lahjoituksen Buddhalle ja poltimme suitsukkeet uhrien muistolle.
Matka jatkui jälleen tuktukeilla, seuraava pysähdys oli sotamuseo, joka toimii lahjoituksilla, tarkoittaen sitä että saimme itse määritellä lippumme hinnan. 
Oppaamme sai meidän päättömän rääväsuisen porukkamme hyvinkin hiljaiseksi ja ennen kaikkea kiitolliseksi kertomalla oman kokemuksensa sodasta. Hän oli perheineen koittanut poistua maasta ollessaan 12-vuotias lapsi, mutta koska Thaimaa ei ollut suopea sotakarkureille, olivat he joutuneet pommitusten kohteeksi. Tässä mylläkässä oli hän tullut astuneeksi maamiinaan ja menettäneeksi kätensä, sekä perheensä. Opas, kuten muutkin ikäisensä oli värvätty lapsisotilaaksi. Nämä lapset aivopestiin täydellisesti, heidän tehtäviinsä kuului muunmuasaa omien vanhempiensa ampuminen.
Oppaamme on tällä hetkellä 41-vuotias. Siitä vähän perspektiiviä.
Kambodzan väestä on vuoden 2014 tilaston mukaan yli 65-vuotiaita neljä prosenttia väestöstä, 55-64 vuotiaita 5.1%. Kelaa sitä.

Seuraa tärkeää asiaa Kambodzaan saapumisesta.

Kirjoittelin tuossa erinäisissä matkustusvälineissä postausta tänne, mutta jälleen onnistuin sen kadottamaan puhelimestani, huomenna lupaan ostaa vihon ja kynän, olen muuten aivan fisuna biitsillä.
Jokatapauksessa olemme tällä hetkellä Kambodzassa Siem Reap nimisessä kaupungissa, matkaan Koh Changilta tänne meni jotakuinkin 11 tuntia, ja rajan lähestyessä alkoi ehkä pieni kuumotus. Internetin ihmeellisistä syövereistä oli tullut lueskeltua jengin pissityksistä ihan isollakin kädellä ja sen seurauksena ryhmämme suhtautuminen kaikkeen ja kaikkiin oli vähintäänkin epäluuloista, eikä aivan suotta. Tingattiin minibussikyyditys Changilta Siem Reapiin hintaan 250 batirahaa, se on euromoneyssa reilu kutonen ja matkaa tulee tehtyä plusminus kymmenen tuntia renkaiden määrästä riippumatta, se oli siis jo tiedossa. Rajalle päästiin melko kivuttomasti ja siellä meidät otti haltuun pari opasta. Toinen kertoi lyhyesti maan tavoista, sekä historiasta, ja toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Opas kertoi myös, etteivät dollarit ole välttämättömiä, vaan että kannattaa nostaa bahteja ja vaihtaa ne Kambodzan rieleiksi. Hän perusteli kantansa hyvin, ja osasi myös neuvoa, ettei tältä puolen rajaa pysty juuri mistään nostamaan rahaa ja että luottokortti on yhtä tärkeä elementti, kuin laskettelumonot tässä maassa.
Itsehän nostin jokusen tuhat bahtia ja tein rajan jälkeen työtä käskettyä vaihtamalla valuuttani rieleiksi, nyt olen kaupungissa jossa kaikki hinnat ilmoitetaan dollareissa ja aivot ylikuumenevat joka kerta, kun on maksun aika. Toivottavasti joku ottaa tästä onkeensa.
Rajan ylityksen jälkeen meidät kuskattiin paikkaan, jossa tapahtui tuo valuutanvaihto, jonka jälkeen ilmoitettiin, että jos lyömme lisää fyffeä tiskiin pääsemme heti jatkamaan matkaa, ja jos emme täytyy meidän odottaa seuraavaa bussia puolitoista tuntia. Meillehän ei vittuilla, joten käskimme pitämään tunkkinsa ja haimme pikkuisen välipalaa. Hetken kuluttua opas luovutti ja ilmoitti jonkun toisen paikallisen kuskaavan meidät perille. Yllättäen tämä uusi kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja kommunikoi ilmeisesti muutenkin vain auton torven välityksellä. Välillä kuski ajoi tien viereen ja pysähtyi puhumaan puhelimessa, ilmeisesti ottaen neuvoja vastaan, matka kuitenkin jatkui ja pysähdyimme vain kerran. Taukopaikalla toisesta turrebussista ilmestyi daami kertomaan, että nyt on aika siivota meidän pirssi ja näin ollen meidän tulisi siirtyä pois sen luota, jättäen luonnollisesti rinkkamme valvomatta. Arvatenkaan se ei meidän köörille sopinut, vaan jäimme ehkä pikkuisen mielenosoituksellisesti jöpöttämään tikkoina pakun viereen.
Matka jatkui kuskin tuhahdellessa ja tööttäillessä menemään.
Siem Reapin kylttien ilmestyessä eteemme kuski käänsi kurssin hitusen epäilyttäville huudeille, ja tien vaihduttua asfaltista kinttupoluksi, sekä kavennettua juuri ja juuri auton mentäväksi saavuimme "bussiasemalle", jonne meidät kapsäkkeinemme dumpattiin. Vastassa oli muutama paikallinen tuktuk-kuski, jotka osoittautuvat mainioksi väeksi, sillä he toivat meidät alueelle, josta löyty ihan kelpo hintainen hostelli, sekä lukuisia baareja ja muita ravintsemusliikkeitä.  Täällä sitä nyt sitten ollaan ja kuutsaa jomottaa sen verran reippaalla kädellä, että on laitettava lamput kiinni.

Lupaan ja vannon avartavani tuota Koh Changin viikkoa vielä lisää, mutta nyt ei enää kykene.

Hyvää yötä, Retku kuittaa.

Matkalla

Ensimmäinen päivä, Koh Chang

Olemme perillä meidän kesässä, meillä tarkoitan itseäni, Maukkaa, Emmaa, Jennaa, Alinaa & Suvia. Aikamoinen porukka, ketään Maukkaa lukuunottamatta en tuntenut ennen kesää, eikä juuri kukaan myöskään toisiaan. Meillä on sellainen väki kasassa, että saataisiin ravintolaa pyöritettyä. Jätän tuon vain tuohon.
Seisoin pari tuntia sitten jalat linnunmaidon lämpöisessä meressä, katselin kauneinta auringonlaskua naismuistiin, ja mietin kuinka onnekas ja onnellinen olen juuri sillä hetkellä. Elämän valinnat ovat sattuneista syistä pyörineet päässäni rivakasti viime päivinä, nyt kun on jälleen sellainen tilanne, että koti on kirjaimellisesti siellä, missä sydän on  fyysisesti. Näin on hyvä, täys vastakohta yhdelle optiolle, jossa asuisin keskenäni pienessä asunnossa, josta maksaisin kipeetä vuokraa tuloihin nähden, söisin nuudeleita ja tekisin hulluna töitä, jotta saisin perusarjen maksettua. Ja tuota sitten toistaisin aamusta yöhön vain havahtuakseni vuosien kuluttua kysymykseen; "miksi?". Kysyjänä toimisi varmaankin oma peilikuva, tai joku ulkopuolinen havahduttaja. Kaikki aikanaan, ehkäpä kokeilen tuota ensi syksynä, en takaa mitään.
En tiedä henkilökohtaisella kokemuksella tästä saaresta vielä juuri mitään muuta kuin, että se on Thaimaan kolmanneksi suurin, että norsuja näkyi reitin varrella, että tämä bungalowkylä on maailmani paras juuri nyt, ja että korkeuseroja on runsaasti. Huomisen jälkeen olen varmasti tämänkin aiheen tiimoilta viisaampi, joten valaisen Sinua sitten.