Kirjoittelin tuossa erinäisissä matkustusvälineissä postausta tänne, mutta jälleen onnistuin sen kadottamaan puhelimestani, huomenna lupaan ostaa vihon ja kynän, olen muuten aivan fisuna biitsillä.
Jokatapauksessa olemme tällä hetkellä Kambodzassa Siem Reap nimisessä kaupungissa, matkaan Koh Changilta tänne meni jotakuinkin 11 tuntia, ja rajan lähestyessä alkoi ehkä pieni kuumotus. Internetin ihmeellisistä syövereistä oli tullut lueskeltua jengin pissityksistä ihan isollakin kädellä ja sen seurauksena ryhmämme suhtautuminen kaikkeen ja kaikkiin oli vähintäänkin epäluuloista, eikä aivan suotta. Tingattiin minibussikyyditys Changilta Siem Reapiin hintaan 250 batirahaa, se on euromoneyssa reilu kutonen ja matkaa tulee tehtyä plusminus kymmenen tuntia renkaiden määrästä riippumatta, se oli siis jo tiedossa. Rajalle päästiin melko kivuttomasti ja siellä meidät otti haltuun pari opasta. Toinen kertoi lyhyesti maan tavoista, sekä historiasta, ja toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Opas kertoi myös, etteivät dollarit ole välttämättömiä, vaan että kannattaa nostaa bahteja ja vaihtaa ne Kambodzan rieleiksi. Hän perusteli kantansa hyvin, ja osasi myös neuvoa, ettei tältä puolen rajaa pysty juuri mistään nostamaan rahaa ja että luottokortti on yhtä tärkeä elementti, kuin laskettelumonot tässä maassa.
Itsehän nostin jokusen tuhat bahtia ja tein rajan jälkeen työtä käskettyä vaihtamalla valuuttani rieleiksi, nyt olen kaupungissa jossa kaikki hinnat ilmoitetaan dollareissa ja aivot ylikuumenevat joka kerta, kun on maksun aika. Toivottavasti joku ottaa tästä onkeensa.
Rajan ylityksen jälkeen meidät kuskattiin paikkaan, jossa tapahtui tuo valuutanvaihto, jonka jälkeen ilmoitettiin, että jos lyömme lisää fyffeä tiskiin pääsemme heti jatkamaan matkaa, ja jos emme täytyy meidän odottaa seuraavaa bussia puolitoista tuntia. Meillehän ei vittuilla, joten käskimme pitämään tunkkinsa ja haimme pikkuisen välipalaa. Hetken kuluttua opas luovutti ja ilmoitti jonkun toisen paikallisen kuskaavan meidät perille. Yllättäen tämä uusi kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja kommunikoi ilmeisesti muutenkin vain auton torven välityksellä. Välillä kuski ajoi tien viereen ja pysähtyi puhumaan puhelimessa, ilmeisesti ottaen neuvoja vastaan, matka kuitenkin jatkui ja pysähdyimme vain kerran. Taukopaikalla toisesta turrebussista ilmestyi daami kertomaan, että nyt on aika siivota meidän pirssi ja näin ollen meidän tulisi siirtyä pois sen luota, jättäen luonnollisesti rinkkamme valvomatta. Arvatenkaan se ei meidän köörille sopinut, vaan jäimme ehkä pikkuisen mielenosoituksellisesti jöpöttämään tikkoina pakun viereen.
Matka jatkui kuskin tuhahdellessa ja tööttäillessä menemään.
Siem Reapin kylttien ilmestyessä eteemme kuski käänsi kurssin hitusen epäilyttäville huudeille, ja tien vaihduttua asfaltista kinttupoluksi, sekä kavennettua juuri ja juuri auton mentäväksi saavuimme "bussiasemalle", jonne meidät kapsäkkeinemme dumpattiin. Vastassa oli muutama paikallinen tuktuk-kuski, jotka osoittautuvat mainioksi väeksi, sillä he toivat meidät alueelle, josta löyty ihan kelpo hintainen hostelli, sekä lukuisia baareja ja muita ravintsemusliikkeitä. Täällä sitä nyt sitten ollaan ja kuutsaa jomottaa sen verran reippaalla kädellä, että on laitettava lamput kiinni.
Lupaan ja vannon avartavani tuota Koh Changin viikkoa vielä lisää, mutta nyt ei enää kykene.
Hyvää yötä, Retku kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti