Ja sama teema jatkuu; mä olen varmasti ainoa ihminen ketä voi vituttaa, että sille tarjotaan vakkarisopimusta töistä. Koska ei sen näin pitänyt mennä! Enkä mä tahdo olla siellä vuosia töissä, liukuhihnalla! Siis minä! Ei tuu kauppoi.
Ja miksi mun pitäis tietää tässä kohtaa elämää mitä haluan tehdä? Niin ja vaiks pitäiski, ni suprise suprise; En tiedä, enkä edes välttämättä halua vielä tietää. Että jämpti o.
Nyt olen ollut Suomessa pari päivää vajaan kuukauden ja Aussi reissu tuntuu jo todella kaukaiselta, vaikka aika täällä onkin päristellyt menemään tuhatta ja sataa.
Oon sitoutunut painamaan duunia jatkuvalla syötöllä viikonloput Naantalissa ja arkena Orionilla (!!!), josko noin sais hiukan tilin saldoa kasvatettua, hajottaa nimittäin ihan huolella kun ei ole latin latia ja tämän talon pullojen palautuksestakin tarvii tapella siskon ja veljen kanssa, aika surullista.
Multa on tällä viikolla kysytty loputtoman monta kertaa, että mitä nyt aioin tehdä elämälläni ja voin kertoo, etten tosiaan tiedä, ja miksi juuri nyt edes pitäisi? En jaksa nyt ainakaan suunnitella mitään pidempää reissua, eikä kotoa pois muuttaminenkaan tällä haavaa onnistu minkään puolesta. Ja ihan oikeesti, mitä varten aina pitää olla suunnitelma? Tarvitsevatko ihmiset suunnitelmia ollakseen onnellisia, ja jos niin miksi? On ihan kiva vaan ajelehtia tovi menemään ja olla ressaamatta siitä ettei ole jotain "deadlinea". Mahtoikohan mussa taas herätä sisällä se pieni anarkisti, joka ei ainakaan tahdo tehdä/ajatella ollenkaan niin kuin kaikki muut, ehkä mut ei se väärin ole.
Ratsia - Tämä Hetki Ja Tulevaisuus "Miksi tässä pitää olla niin kova jytä päällä?"
Pakko mennä nukkumaan ja muistelemaan vaikka vanhoja.
