keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kaikenlaista!

23.7.2014 Korfulla Riian kaa

Löysimme toisemme Ateenassa, tuossa kuumassa, pölyisessä ja piirun verran ahdistavassa suurkaupungissa. Vähän turreiltiin ja käytiin katsastamassa jumalten aikaansaannoksia Akropoliksella. Poistuimme kaupungista yhden yön jälkeen keskiyöllä junalla, siellä vähän kirjoittelin:

"Nää on nyt Kreikassa! Näillä tarkoitan nyt itseäni & Riiaa, tai on tääl kyl monta muutakin ihmistä..ehhehheh.
Mun sielu sai mut kiinni äsken, kun päätettiin intensiivisen Ateena päivän jälkeen lähteä  Korfulle huilaa, bailaa ja kiristelee kukkaron nyörejä, ihan mieletöntä! Käydään Thessalonikin kautta, ollaan siis yö-junassa parhaillaan. Mainittakoon tässä kohtaa, että vaunussamme matkustaa myös jumala, tai no pappi, mutta ilmentymä kuitenkin.Hiukan rakilta tuoksahtaa. Tää on menny ihan jumala touhuiks, käytiin aamulla Akropoliksella ja mielikuviteltiin Zeus sitä rakentamassa, tietysti joku Afrodite siinä vieressä neuvomassa "Zeus ei noin!" Taas oli hauskaa, kikakika."



Nyt ollaan selvitty tosiaan tähän määränpäähän, erikoisten selkkausten kautta, jälleen. Meille on auennut aivan uusi maailmaa, jonka olisi voinut jättää kokematta ja näkemättä aivan täysin. Bookkasimme hostellin tältä mielettönän kauniilta saarelta, hostellia mainostettiin rauhallisena paikkana, josta löytyy uima-allas ja ruokaa, ja joka on poissa kaupungin hälinästä. Sellainen oli hakusessa, joten sehän otettiin. Meitä tuli Aqualandilta hakemaan paikallinen nainen, sekä Jenkki mies, ja he yhteistuumin ilmoittivat siirtävänsä meidät sittenkin toiseen paikkaan. Jenkki kehui paikkaa maasta taivaaseen, sijaintinsa ja ihmistensä puolesta.
Tälläinen laitos oli vastassa:

Pink Hostel
Kaikki oli pinkkiä. Päärakennus, ravintola, huoneistorakennukset, biitsibaari, bussit, mönkkärit. 
Se oli pelottavaa, mutta ei läheskään niin, kuin ne ihmiset, ja ei ne eivät olleet pinkkejä. Siellä oli joka yö noin 300 teiniä, jenkeistä, Kanadasta tms. Ohjelma oli heille järjestetty aamusta iltaan omia aivoja ei siis missään nimessä tarvinnut ottaa lomalle mukaan. High school shittiä. Todella pelottavaa. Tästä aiheesta voisin jatkaa, mutta en halua elää kokemusta uudestaan, joten jätän tämän tähän. Kuitenkin, jos olet matkalla Korfulle, niin vältävältävältä!

Nyt on kuitenkin asiat toisin, ollaan löydetty ihana hotelli, erittäin edukas myös, ja lepuutetaan kehoja ja mieliä täällä pari yötä, siitä sittten jatketaan taas etiäpäin. Ensi viikolla pitäisi olla jo ainakin Albaniassa. Saas nähdä mistä seuraavaksi kuuluu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti