Kulunut viikko on tuonut tullesssaan mielipahaa, mun seinänaapuri/työkaveri/ystävä jätti tämän kylän tomut taakseen ja hyppäsi bussiin perjantaina, jupisin keskenäni huoneessani ja myönnettäköön, että olin myös vaipua hetkellisen angstin valtaan. Tiistaina sain töistä kenkää ja mietin, että no ei auta itku näilläkään markkinoilla, lähden sitten loppuviikosta litoo. Mutta, koska universumilla on tapana hoitaa mun asiat kondikseen tapasin viime viikolla Tiian, joka odottaa sponsoriviisumin hyväksyntää Carnarvonissa ja on ilmiömäisen huikea tyyppi ylipäätään, soitin hälle, pakkasin rinkan ja heitin sen jeeppinsä takapenkille ja alta aikayksikön mulla oli uusi koti, sekä uusi työpaikka. En sitten lähtenytkään.
Tiian kanssa ollaan käyty päiväretkillä tässä "lähimaastossa", eli esimerkiksi Coral Bayllä, jonne nyt kuitenkin yhteen suuntaan on vajaa 300 kilometriä, mutta koska ollaan täällä jättiläismantereella, niin sehän on tuossa aivan naapurissa.
En ole kuitenkaan jäämässä tänne iäksi, vaan suuntaan Perthiin ensi kuussa, sain nimittäin kuulla, että kaveri lennähtää niille nurkille 9.2 ja on aikeissa matkustaa sieltä jollakin keinolla Melbourneen, sehän sattui siis kerrassaan mainioon saumaan.
Jännää miten asioilla on ihan oikeasti tapana järjestyä, juuri tuossa taannoin kirjoitin kaverille tsemppiviestin, jossa sanoin, ettei ole mahdollista sataa kahta päivää putkeen, kun yö on kuitenkin aina välissä.
Tiia rulaa ja elämä on hassua, ei mulla muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti