Seuraa tärkeää asiaa Kambodzaan saapumisesta.

Kirjoittelin tuossa erinäisissä matkustusvälineissä postausta tänne, mutta jälleen onnistuin sen kadottamaan puhelimestani, huomenna lupaan ostaa vihon ja kynän, olen muuten aivan fisuna biitsillä.
Jokatapauksessa olemme tällä hetkellä Kambodzassa Siem Reap nimisessä kaupungissa, matkaan Koh Changilta tänne meni jotakuinkin 11 tuntia, ja rajan lähestyessä alkoi ehkä pieni kuumotus. Internetin ihmeellisistä syövereistä oli tullut lueskeltua jengin pissityksistä ihan isollakin kädellä ja sen seurauksena ryhmämme suhtautuminen kaikkeen ja kaikkiin oli vähintäänkin epäluuloista, eikä aivan suotta. Tingattiin minibussikyyditys Changilta Siem Reapiin hintaan 250 batirahaa, se on euromoneyssa reilu kutonen ja matkaa tulee tehtyä plusminus kymmenen tuntia renkaiden määrästä riippumatta, se oli siis jo tiedossa. Rajalle päästiin melko kivuttomasti ja siellä meidät otti haltuun pari opasta. Toinen kertoi lyhyesti maan tavoista, sekä historiasta, ja toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Opas kertoi myös, etteivät dollarit ole välttämättömiä, vaan että kannattaa nostaa bahteja ja vaihtaa ne Kambodzan rieleiksi. Hän perusteli kantansa hyvin, ja osasi myös neuvoa, ettei tältä puolen rajaa pysty juuri mistään nostamaan rahaa ja että luottokortti on yhtä tärkeä elementti, kuin laskettelumonot tässä maassa.
Itsehän nostin jokusen tuhat bahtia ja tein rajan jälkeen työtä käskettyä vaihtamalla valuuttani rieleiksi, nyt olen kaupungissa jossa kaikki hinnat ilmoitetaan dollareissa ja aivot ylikuumenevat joka kerta, kun on maksun aika. Toivottavasti joku ottaa tästä onkeensa.
Rajan ylityksen jälkeen meidät kuskattiin paikkaan, jossa tapahtui tuo valuutanvaihto, jonka jälkeen ilmoitettiin, että jos lyömme lisää fyffeä tiskiin pääsemme heti jatkamaan matkaa, ja jos emme täytyy meidän odottaa seuraavaa bussia puolitoista tuntia. Meillehän ei vittuilla, joten käskimme pitämään tunkkinsa ja haimme pikkuisen välipalaa. Hetken kuluttua opas luovutti ja ilmoitti jonkun toisen paikallisen kuskaavan meidät perille. Yllättäen tämä uusi kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja kommunikoi ilmeisesti muutenkin vain auton torven välityksellä. Välillä kuski ajoi tien viereen ja pysähtyi puhumaan puhelimessa, ilmeisesti ottaen neuvoja vastaan, matka kuitenkin jatkui ja pysähdyimme vain kerran. Taukopaikalla toisesta turrebussista ilmestyi daami kertomaan, että nyt on aika siivota meidän pirssi ja näin ollen meidän tulisi siirtyä pois sen luota, jättäen luonnollisesti rinkkamme valvomatta. Arvatenkaan se ei meidän köörille sopinut, vaan jäimme ehkä pikkuisen mielenosoituksellisesti jöpöttämään tikkoina pakun viereen.
Matka jatkui kuskin tuhahdellessa ja tööttäillessä menemään.
Siem Reapin kylttien ilmestyessä eteemme kuski käänsi kurssin hitusen epäilyttäville huudeille, ja tien vaihduttua asfaltista kinttupoluksi, sekä kavennettua juuri ja juuri auton mentäväksi saavuimme "bussiasemalle", jonne meidät kapsäkkeinemme dumpattiin. Vastassa oli muutama paikallinen tuktuk-kuski, jotka osoittautuvat mainioksi väeksi, sillä he toivat meidät alueelle, josta löyty ihan kelpo hintainen hostelli, sekä lukuisia baareja ja muita ravintsemusliikkeitä.  Täällä sitä nyt sitten ollaan ja kuutsaa jomottaa sen verran reippaalla kädellä, että on laitettava lamput kiinni.

Lupaan ja vannon avartavani tuota Koh Changin viikkoa vielä lisää, mutta nyt ei enää kykene.

Hyvää yötä, Retku kuittaa.

Matkalla

Ensimmäinen päivä, Koh Chang

Olemme perillä meidän kesässä, meillä tarkoitan itseäni, Maukkaa, Emmaa, Jennaa, Alinaa & Suvia. Aikamoinen porukka, ketään Maukkaa lukuunottamatta en tuntenut ennen kesää, eikä juuri kukaan myöskään toisiaan. Meillä on sellainen väki kasassa, että saataisiin ravintolaa pyöritettyä. Jätän tuon vain tuohon.
Seisoin pari tuntia sitten jalat linnunmaidon lämpöisessä meressä, katselin kauneinta auringonlaskua naismuistiin, ja mietin kuinka onnekas ja onnellinen olen juuri sillä hetkellä. Elämän valinnat ovat sattuneista syistä pyörineet päässäni rivakasti viime päivinä, nyt kun on jälleen sellainen tilanne, että koti on kirjaimellisesti siellä, missä sydän on  fyysisesti. Näin on hyvä, täys vastakohta yhdelle optiolle, jossa asuisin keskenäni pienessä asunnossa, josta maksaisin kipeetä vuokraa tuloihin nähden, söisin nuudeleita ja tekisin hulluna töitä, jotta saisin perusarjen maksettua. Ja tuota sitten toistaisin aamusta yöhön vain havahtuakseni vuosien kuluttua kysymykseen; "miksi?". Kysyjänä toimisi varmaankin oma peilikuva, tai joku ulkopuolinen havahduttaja. Kaikki aikanaan, ehkäpä kokeilen tuota ensi syksynä, en takaa mitään.
En tiedä henkilökohtaisella kokemuksella tästä saaresta vielä juuri mitään muuta kuin, että se on Thaimaan kolmanneksi suurin, että norsuja näkyi reitin varrella, että tämä bungalowkylä on maailmani paras juuri nyt, ja että korkeuseroja on runsaasti. Huomisen jälkeen olen varmasti tämänkin aiheen tiimoilta viisaampi, joten valaisen Sinua sitten.

Hunningolla on turvallista.

Kesä on melkein pulkassa, mikä on omituinen ajatus kun istuu bikinit päällä pihalla auringon saadessa öljyn iholla ihan pikkuisen kuplimaan. Olen jälleen aloituspisteessä käymässä, näin äkkiseltään katsottuna kaikki tuntuu olevan ennallaan Naantalin auringon alla, se luo tavallaan turvallisuuden tuntua tähän erittäin nopeasti muuttuvaan elonkirjoon.  Männä maanantain join pussikaljaa Helsingin Käpylässä, (mitä mahtavin päivä toim.huom) reilu viikko sitten lauloin karaokea Savonlinnassa ja ylihuomisesta kahden viikon kuluttua painan varpaat hiekkaan Thaimaassa. -mutta nyt maailma seis ja vilkaisu olan taakse Savoon.

Ensimmänen sana, joka tulee ajasta Savonlinnassa mieleen on Kiitos, ehdottomasti isolla koolla. Se on sangen uskomatonta, miten yhteen kaupunkiin heitetään ämpärillinen tyyppejä eri ravintoloihin töihin ja katsotaan kesän lopulla minkälainen keitos saatiin aikaiseksi. Maukas! Käsittämätöntä, kuinka noin lyhyessä ajassa voi muodostua oikeita ystäyyssuhteita, jotka eivät varmasti pääty ruskaan. Eräiden tyyppien kohdalla sen saa ainakin varmistettua sillä, että he lähtevät matkaan mukaan.  Itsekseni hykertelin muutaman kerran ajatukselle, että meistä olisi saanut melkoisen levottoman sit comin kyhättyä, kun saman pöydän ääressä istui oluineen ja jalluineen niin monia suuria ja nopeita persoonia. Ja sitä vittuilun määrää! Väitän, ettei bissekutsuja hirmuisen sankasti satele, jos jatkan kommunikointia samaan tapaan Turussa. 

Tavallaan mieleni tekisi eritellä tähän kaikki mahtavat tyyppien tyypit alle ja kirjoittaa pieni luonnekuvaus, mutta enpä taida. Vältytään sitä mielipahalta. Koko taakse jäänyt sesonki tuntuu yhdeltä suurelta kuplalta, jota ei oikein voi, eikä haluakaan sen tarkemmin alkaa purkamaan, parempi pitää se vaan visusti suljettuna.

Kävin tosiaan myös Helsingissä, suurimman osan ajasta vietin Käpylässä, jota tarvitsee kyllä pikkuisen kehasta! Huomattavan nättiä seutua rakennuksineen, maastoineen, ja inkkari-meininkeineen. "Käpylässä olet ystävien seurassa" kiteytti muuan spessu jäbä. Kiitokset myös Käpylälle ja sen ihmisille, viikon päästä nähdään!

Nyt on näemmä erityiset kiitollisuusvibat päällä.

Tähän kohtaan liuta kirosanoja, kirjoitin tämän tekstin äskettäin valmiiksi, mutta bloggerin mielestä se oli mitä ilmeisemmin huono, joten se poisti kirjoituksen kokonaan. #!!"#**##!!

Eilinen oli erikoinen päivä, suostuin hiukan nihkein mielin työkeikalle Turun Linnaan kuultuani ensin, että ohjelma sisälsi ah-niin-ihanan vatitarjoilun lisäksi asiakkaiden käsien pesun, sekä Linnan piian roolin. Hauska. Tulen vielä arvostamaan noita työtunteja, kun liksa tippuu tilille Aasian auringon alla, tällä hetkellä se on vielä hitusen hankalaa, kun koko yläkroppa on jumissa, savi painaa! 

Tämän illan ja yön vietän myyden alkoholia opettajille Caibialla, toivoen vahvasti, ettei joukossa ole tuttuja. Ettei vaan olis jollakulla jäänyt jotakin ikävää hampaankoloon. 

Nousevan viikon vietän osittain töissä ja loput perheen ja ystävien kanssa, sen jälkeen on jälleen aika heittää rinkka selkään ja suunnata Helsingin kautta toiselle puolelle maapalloa. 

Lupaan kirjoittaa whereaboutseja ja fiiliksiä blogiin reissun päältä, mutta koska en ota läppäriä messiin, on turha odotella kovin tiheää päivitystahtia. Sitäpaitsi pyrin luopumaan turhanpäiväisestä suorittamisesta lomalla, joten kirjoituksien tippuminen on myöskin fiilispohjaista. Otin oikeudekseni lainata googlen kautta kuvaa matkamme ensimmäisestä varsinaisesta kohteesta, se on tuossa alla.  

Koh Chang, pian nähdään!

Rakkautta!

Reeta

Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää.

Otsikko viittaa hiljattain päättyneeseen parisuhteeseen, se oli hyvä muistutus itsellekin, että vaikka kaikki näyttäisi päällisin puolin olevan pelkkää aurinkoa, kuoren alla saattaa piillä pallosalama taikka useampi.  Olen tässä nyt keräillyt ajatuksiani äidin sohvalla melkein pari viikkoa ja nään asiat täysin eri valossa, kuin vielä hetki sitten. Etäisyys tekee hyvää, ne pienetkin vähät, joita oli jäljellä ruusunpunaisista laseista ovat karisseet näiden päivien myötä.
Aiemmat suunnitelmat tuli korvata uusilla, ja nämä näyttävät eittämättä nyt melko hyviltä. Vajaan viikon kuluttua hyppään junaan ja suuntaan Savonlinnaan, jossa odottaa kämppä, työpaikka, sekä muutama aivan mahtava persoona jo meitsiä. Siellä tarkoituksena tehdä oikein paljon töitä (ja tietty pitää hauskaa), ja sitten syksymmällä lähteä reissuun. Tällä kertaa ajatuksena Aasia. Melko moni on kysellyt, että mitäs sitten "syysloman" jälkeen, että ehkä takaisin Helsinkiin? En tiedä. Saattaa olla, että lähden Sveitsiin, Norjaan, Uuteen Seelantiin, tai vaikka Leville. En ole ajatellut niin pitkälle, katsotaan sitten syssymmällä ;)

Tällä hetkellä on kaikki hyvin.

Välivaihde

Löysimme saunatontun tuolta meidän uudesta kellarista, sieltä missä nyt on ihmisen peseydyttävä, kunnes kylppäriremppa valmistuu. Siihen menee viikko, tai ehkä kaksi, ei kannata luvata mitään, ettei tule sitä mielipahaa. Muutimme Hermanniin, vajaan kilometrin päähän entisestä kodista, mutta ulos kun katsoo, tuntee olevansa eri kaupungissa tyystin. Onneksi metroasemista lähin löytyy kuitenkin edelleen sieltä, joten saa riittävän päivä-annoksen piritorin asukkien elämästä, ei pääse niin sanotusti todellisuus unohtumaan.
Lähdimme sitä autoa hakemaan tuossa kuukausi sitten.
Löysimme kyseisen nelipyöräisen juurikin sieltä, jonne onnellinen omistaja oli sen jättänyt, eli parkkihallista Fuengirolasta.

Fuge by night

Leikittiin hetki siellä, ja jatkettiin sen jälkeen Marokkoon Tangerin satamakaupunkiin. Löysin reissuvihosta kirjoituksen:

5.3(?)

"Harmillinen takaisku katsoa laivan ikkunasta maisemaa ja mielessään hihkaista, että "Jes! Kohta perillä!" ja sen jälkeen muistaa istuvansa laivan takaosassa. Shit, edelleen Afrikka.

Tehdään merimatkaa Marokosta takaisin espanjaan merenkäynnin ollessa aivan mielisairasta. Aiempi paatti oli sen vuoksi peruttu, alan ymmärtää.

Marokossa oli erikoinen meininki, vaikka laivamatka sinne sujuu alle tunnissa, tuntui että matkaa olisi tehty väintään puoli maapalloa. Myönnettävä on, että iski kulttuurishokki. En muista milloin olisin pitänyt niin tiukasti kiinni laukustani, saatika sisäelimistäni, väitän myös, ettei Antin kädessä kiertänyt veri vielä tänään aamullakaan.

Vinkki vitonen korvan taa, kiidä hyvin nopee Tangerin läpi ja poistu etelään. Maata ei sovi tuomita yhden kaupungin perusteella, joten palaan joskus katsastamaan muut huudit. Pitänee myös ennen paluuta opetella muutama sana Arabiaa. Salom!"

Tanger, Marokko

Pääsimme kuitenkin takaisin Espanjan puolelle, ja jatkoimme matkaa kohti Portugalia yhden Tarifassa vietetyn yön jälkeen. Note to all, Tarifassa tuulee niin, että meinaa pää lähteä irti. Kiva surffikylä, heh,

Tarifasta jatkettiin pyllyt puuduksissa Portugaliin, jossa oli huomattavasti leppoisampi meininki, kuin Afrikan puolella.  

9.3

"Päiväkännit Portossa! 

Kierros port kellarissa äskettäin oli verrattain avartava, ostettiin pari pulloa myös kotiin, jos sellainen vielä jostakin löytyy. 

Lissabon & Porto on nyt nähty ja molemmista kovasti tykkäsin. Portugalissa on kaunista ja lämmintä, ruokaan en ole toistaiseksi ainakaan pettynyt ja juoma on edukasta. Huumeetkin on kuulemma laillisia, aikamoista. Kyllä tänne voi toistamiseen tulla. Parhaillaan suunnataan takaisin Espanjaan, tällä kertaa Baskimaalle. Päheet maisemat tällä hetkellä, ajellaan vuoristossa. Jos täällä asuis, niin olis varmasti himmeet pohjelihakset. "

Baskimaa houkutteli meitä muutamastakin syystä, etenkin siksi, koska olimme tulleet maininneeksi, että lähdemme opintomatkalle. Käsittääkseni mistään muualta ei löydy yhtä monta michelin tähden paikkaa niin pienellä alueella, kuin tuolta. Ruokakulttuuri kukoistaa, ja paikka tuntuu olevien sellainen ravintolahenkilökunnan mekka, varsinkin San. Sebastian. Kyseinen kylä tuli hyvinkin tutuksi, sillä auto oli sitä mieltä, ettei sieltä tarvitse poistua lainkaan. Niin myös mekaanikot, jotka koittivat parhaansa mukaan sitä korjata.
Reissussa sattuu ja tapahtuu, ja suunitelmien on muututtava, kun eteen tulee vastoinkäymisiä, eivätkä hommat sujukkaan ajatellulla tavalla. Joskus voi pettää kulkupeli, toisella kertaa terveys, onneksi tällä erää vain se ensimmäiseksi mainittu.
San Sebastian ei ollut varsinaisesti huono kaupunki jumiutua, vaikkaki syöminen ja juominen (nyt en huijaa) alkoi ihan tosissaan kolmantena päivänä tökkiä, kun ei ole mitään muuta tekemistä. Söin elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran hanhen maksaa, se oli aivan syntisen hyvää, kuten läes kaikki muukin tuolla. Koska ravintolassa ei ole varsinaisesti tarkoitus syödä isoa pääruokaa, on tarjolla pinchoja, eli pienempiä annoksia, ensimmäisenä iltana söimme tästä innostuneena seitsemässä ravintolassa. Yh. Silloin olimme tosin noviiseja, ja luulimme pinchojen tarkoittavan vain näitä:

Mutta ei, pincho voi olla periaatteessa tänä päivänä ihan mtä tahansa, kunhan annos ei ole suuri. Vähän niinkuin tapas, näiden kahden ero on häälyvä. Pincon nimi on alkujaan tullut siitä, että se on lävistetty tikulla, tuota nippelitietoa voitte joskus tarvita, jos vaikka pubivisan pitäjä on käynyt Baskeilemassa.  

 San Sebastian, Espanja

Kiitos vakuutusytiön, jätimme auton taa, ja hyppäsime Madridin junaan, syötyämme vajaan viikon. Meidät lennätettiin kyseisestä kaupungista Suomeen Antin syntymäpäivän kunniaksi (vai onkohan meitä huijattu tässä kohtaa.?) 18.3. Mondeo saapui reilun viikon kuluttua siitä, ja odottelee nyt jotakin anturia. 

Tässä on nyt käsillä sellainen välivaihe, kun kahdeksi kuukaudeksi pitää keksiä sellaista jotakin mielekästä puuhaa, ennen kun lähdetään Hankoon pyörittämään erästä Casinoa. Pyörät pyörii ja karavaani kulkee, kohta.

Reeta  

Brace yourselves, road trip is coming!

Elämä alkoi mekein maistua arjelta, joten otin loparit ja tiistaina lennetään rakkauden kanssa Espanjaan.
Meillä on myös reittisuunnitlma josta pari ystävääni olivat hyvin ihmeissään, kunnes muistivat sen seikan, etten ole lähdössä yksin. Tiistaina Köpikseen aamuskumpallle, sieltä Malagaan lounaalle, ja sen jälkeen Fuengirolaan, noh, ehkä bisselle? Joku päivä siellä, sitten Marokkoon ehkäpä yhdeksi yöksi vain, jonka jälkeen kaasua pohjaan ja kytkintä ilmaan, ja suutana Bilbao, ei ajeta Barcelonan kautta (hehheh). Bilbaossa menee hetki, ei varmaankaan pitkä, jonka jälkeen suuntana Bordeaux, viinoä, juustoja, ruokaa, saattaa mennä tovi siellä. Tämän jälkeen on ollut puhetta Belgiasta, ja Hollannista, joiden jälkeen meidän tulee etsiä oikea satama Saksasta ja hypätä laivaan. Sitten ollaankin taas Helsingissä, kah, kolme viikkoa aika kompaktissa koossa tässä näytöllä.
Tälläistä tällä erää, tulisko joku pakkaa rinkan?

Kiitos päivästä!

Varoitus, tämä teksti sisältää työasioita, jatka omalla vastuulla.

Kerrottakoon alkuun, että tykkään työstäni, kuin kunnon keittäjä jaloviinasta. Asiakaspalvelu on pääsääntöisesti hauskaa, ja ihmiset kivoja, varsinkin kun saavat eteensä ruokaa ja juomaa. 
Olen työskennellyt melko monessa ravintolassa, joten vertailupohjaa löytyy. Seuraavaksi avattava ihmisryhmä pesii pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, mutta on myös jonkin veran levittäytynyt ympäri Suomen maan, nyt puhun siis Mielensäpahoittajista. Tuo sitkeä laji on tullut jäädäkseen, ja se lisääntyy vauhdilla. Tyypillinen MP saapuu ravintolaan hiukan myöhässä, harvemmin yksin, ja useimmiten viikon kiireisimpänä iltana. Varattu pöytä harvemmin kelpaa, joten seurueensa istutetaan toiseen moiseen, ja illan plassaus tehdään uusiksi 
Mielensäpahoittajan mielestä kaikki on liian kallista, riippuu kuitenkin alalajista kertooko tämä sitä ääneen. Ruokaillessa tarjoilija kysyy onko kaikki hyvin/maistuuko?, johon MP ynähtää jotakin myöntävään suuntaan. Kuitenkin lautasia pöydästä kerätessä MP kertoo mikä ruuassa oli vikana (liian kylmää/kuumaa, liikaa/liian vähän suolaa, kalassa ruoto, erikoinen maku....) ja näin ollen tapausta tulisi hyvitellä. Näihin on jokaisessa ravintolassa oma protokollansa, johon en ala sen enempää perehdyttämään tässä kohtaa. Jokatapauksessa MP seurueineen lopultakin poistuu, ja voit olla aivan varma, että tästä saat lukea tulevina päivinä netistä (eat.fi), tai pomolle saapuneesta sähköpostista, tässäkin kyse alalajikkeesta. Mielensäpahoittajat rakastavat sosiaalista mediaa, sekä ravintoloiden arvostelusivustoja, varsinkin jos niissä on mahdollista kertoa asiansa anonyyminä. Joissakin tapauksissa tarjoilija ei tunnista tavalliseksi asiakkaaksi soluttautunutta mielensäpahoittajaa, ja kuvittelee illan menneen kyseisen yksilön kannalta kaikinpuolin nappiin, tullakseen kuitenkin lukeneeksi netistä caps lockilla kirjoitetun arvion "TTU MUN APERITIIVISSA OI KAKS MARJAA VAIK PITI OLLA KOLME ILTA PILALLA JA KALLISTA JA PASKAA!!!"
Olen tässä miettinyt kyseisen ihmisryhmän motiiveja, enkä keksi ainuttakaan. Ymmärrän rakentavan palautteen, mutta rajansa kaikella. Hyvää palautetta on tieysti kiva lukea, vaan kiukkuisena asiakkaan tuntuu olevan paljon helpompi tarttua läppäriinsä ja päästää ilmoille sisässään vellova vitutus. Auttaneeko tuo? Haluaisin myös kuulla MP:n selityksen käyttäytymismalliinsa, why oh why? 

Ei mulla muuta, lähden tästä arvosteltavaksi.